资讯

En ollut hetkeen käynyt uimassa Tampereella, mutta talvella ja keväällä tein niin 10 viikon ajan. Kokemus oli turhauttava monella tapaa. Tampereelle kaivataan kipeästi lisää halleja.
Hyvä esimerkki sujuvammasta tekemisestä on juuri eduskunnan käsittelyyn edennyt niin sanottu yhden luukun periaate, ...
Jo ennen leikkauksia suomalaisten korkeakoulujen resurssit olivat heikommat kuin muissa Pohjoismaissa, kirjoittaa Heidi ...
Valtiovarainministeriön kevään talouskatsauksen ennusteen luvuista laskettuna työeläkkeisiin tulisi ensi vuodenvaihteessa ...
Kiistaa on aiheuttanut erityisesti oikeus rikastaa uraania, mistä Iran ei ulkoministerinsä mukaan ole valmis neuvottelemaan.
Ollaan Ruotsin Tukholmassa, kivenheiton päässä on jääkiekon MM-kisojen päänäyttämö Avicii Arena eli Globen. Mutta kun pitää ...
Aamulehti julkaisee viikoittain Tampereen seurakuntien tiedot kastetuista, avioliittoon kuulutetuista ja kuolleista.
Julkaisemme joka päivä uuden digiristikon. Kokeile, saatko kaikki sanat paikoilleen ruudukkoon.
Ruotsin jääkiekkomestaruuden Luleå HF:n paidassa kuluneella kaudella voittanut tamperelaishyökkääjä Anton Levtchi valittiin ...
Sisä-Suomen poliisi etsii Tampereella Leinolan alueella kadonnutta 16-vuotiasta tyttöä. Nuori katosi alueelta sunnuntain ...
Ilmalaiva tippui Tampereella Hatanpään Arboretumilla Pyhäjärveen ja jäi sinne kellumaan. Ilmalaiva on ajellut taivaalla ...
Viime kauden jälkeen Superettanista Allsvenskaniin noussut Degerfors on saanut haluamansa alkukauden pääsarjassa. Ruotsin ...